16.4.2021

Liikkeellä työkyvyn puolesta

Suomalaiset yritykset ja työelämä tarvitsee nyt rutkasti hyvää. Liikkeen voimalla mieli ja keho vahvistuvat kestämään turbulenssia. Henkilöstön liikkumiseen panostaminen kertoo myös vastuullisuudesta. Samalla se on kannattava investointi, jolla vaikutetaan yrityksen tärkeimmän pääoman, eli henkilöstön, tuottavuuteen ja tehokkuuteen.

Liikkuva työelämä on valtakunnallisen Liikkuva aikuinen -ohjelman toinen teemakokonaisuus, joka haluaa uudistaa liikunnan asemaa suomalaisilla työpaikoilla. Liikkuva työelämä tähtää siihen, että liikunta ei ole vain henkilöstöetu innokkaimmille, vaan yksi keino lisätä työntekijöiden hyvinvointia, terveyttä ja työkykyä.

Tarkoitus on muotoilla liikunta käyttökelpoiseksi ja tarkoituksenmukaiseksi työpaikoille. Viestiä viedään eteenpäin aktiivisesti useissa kanavissa ja yhteistyössä monien työelämän toimijoiden kanssa.

Johto ratkaisee, miten työpaikan arjessa toimitaan. Liikkuva työelämä nettisivuille kootaan työkaluja ja toimintamalleja sekä työpaikan, että yksilön hyödynnettäväksi. Sivujen sisältö täydentyy kaiken aikaa. Mukana on myös yritysten onnistumistarinoita siitä mitä organisaatioissa on tehty liikunnan keinoin, ja mitä hyvää siitä on seurannut.

Liikkuva aikuinen -ohjelma järjestää Etukeno -verkkotapahtumien sarjan vuonna 2021, johon kuuluu kuusi jaksoa. Toukokuussa 25.5 klo 10.00 on luvassa mielenkiintoinen kattaus kohdennettuna yrityksille aiheesta: Liikunta lisää kassavirtaa. Marraskuussa on luvassa toinen yrityksille suunnattu jakso. Ilmoittautuminen ja lisätietoa Etukeno -verkkotapahtumista ja Liikkuva työelämä sisällöistä sivuilla www.liikkuvatyoelama.fi.

Suomen Enterprise Europe Network -verkosto välittää yrityksille tietoa myös työturvallisuuteen ja työhyvinvointiin liittyvistä asioista. 

 


Haluatko pysyä ajan tasalla ajankohtaisista uutisista?

Tilaa uutiskirjeemme täältä!