Emmi Nahi on nimitetty Enterprise Europe Networkin uudeksi EU-rahoitusasiantuntijaksi. Emmi on viimeiset kaksi ja puoli vuotta palvellut yrityksiä ja muita organisaatioita Business Finlandin EU-asiantuntijana ja tuo nyt asiantuntemuksensa ja kokemuksensa käyttöömme.
Kansainvälistä näkemystä ja monipuolista osaamista
Ennen siirtymistään EU-asiantuntijan tehtäviin Emmi on muun muassa koordinoinut Business Finlandin bio- ja kiertotalouden sekä kestävän valmistavan teollisuuden ohjelmia. Kansainvälistä näkökulmaa ja vienninedistämisen osaamista hän on kartuttanut tekemällä töitä ja opiskelemalla Etelä-Afrikassa, Ranskassa, Alankomaissa ja Saksassa. Koulutukseltaan Emmi on valtiotieteiden maisteri, mikä vahvistaa hänen osaamistaan yhteiskunnallisten vaikutusten arvioinnissa ja poliittisten prosessien ymmärtämisessä.
Suomen EEN koordinaattori Teija Pakanen kertoo, että on todella hienoa, että vuoden 2025 alusta alkaen Suomen EEN verkoston EU-rahoitusneuvontapalvelut ovat saaneet vahvistusta, ja Emmi toimii tässä roolissa suomalaisten yritysten tukena. Emmi on valmis auttamaan sinua löytämään sopivimmat EU-rahoitusvaihtoehdot, olipa kyseessä sitten valmis hankeaihio tai vasta alustava ajatus. Emmi työskentelee myös Horisontti Euroopan, EU:n suurimman rahoitusohjelman, kansallisena yhteyshenkilönä sekä komiteajäsenenä.
Erityisosaamisena ilmastotutkimus ja akkuteknologiat
Emmin asiantuntemus kohdistuu erityisesti ilmastotutkimukseen ja poikkitieteellisiin ratkaisuihin, joissa erityisenä painopisteenä ovat akkuteknologiat. Hän on erityisen perehtynyt myös Innovaatiorahasto sekä LIFE-rahoitusohjelmiin ja seuraa aktiivisesti alan lainsäädännön kehitystä Euroopassa.
Voit olla Emmiin matalalla kynnyksellä yhteydessä:
Emmi Nahi
EU-rahoitusasiantuntija
+358 50 555 5480
emmi.nahi (at) businessfinland.fi