Euroopan komission kannanottopyynnössä ja julkisessa kuulemisessa sidosryhmät voivat antaa panoksensa valmistelussa olevaan Euroopan innovaatiosäädökseen.
Innovatiiviset yritykset ovat ratkaisevan tärkeitä EU:n kilpailukyvyn ja taloudellisen turvallisuuden kannalta. Niiden kasvulla on kuitenkin edelleen useita esteitä, kuten hallinnollinen taakka ja vaikeudet hankkia rahoitusta, osaajia, infrastruktuureja ja markkinoita. Aloitteen tavoitteena on luoda innovoinnille suotuisa ympäristö, joka tukee innovatiivisten yritysten kasvua EU:ssa. Aloite on osa EU:n startup- ja scaleup -strategiaa.
Kannanottopyyntö vaikutustenarviointia varten ja julkinen kuuleminen ovat avoinna 3. lokakuuta 2025 saakka. Saatu palaute otetaan huomioon aloitteen valmistelussa ja kehittelyssä.
Vastaa kannanottopyyntöön ja julkiseen kuulemiseen tästä.
Lisätietoa aloitteesta löytyy myös täältä.
Komissio julkaisee kaikki tähän kuulemiseen annetut vastaukset, minkä vuoksi niiden on oltava palautesääntöjen mukaisia. Kannanottopyyntöön saadut vastaukset julkaistaan nopealla aikataululla Kerro mielipiteesi -verkkosivustolla, ja julkisten kuulemisten tulokset kerätään yhteenvetoon, joka julkaistaan sivustolla kahdeksan viikon kuluessa kuulemisen määräajasta. Julkisen kuulemisen lopussa on kohta, jossa voit lisätä liitteeksi yksityiskohtaisempia vastauksia sisältävän tiedoston. Sieltä löydät myös yhteystiedot, jos haluat lähettää luottamuksellisia lisätietoja, jotka haluat jakaa vain Euroopan komission kanssa. Julkisiin kuulemisiin vastaavia organisaatioita ja yrityksiä pyydetään avoimuuden varmistamiseksi rekisteröitymään EU:n avoimuusrekisteriin.
Kohderyhmä
Tämä kuuleminen on suunnattu yksityishenkilöille ja yrityksille, teollisuuden edustajille, pk-yritysten edustajille, startup-yhteisön edustajille, tiedemaailman edustajille ja tutkimuslaitoksille, rahoitusalan edustajille, julkisille elimille, julkiset hankintaviranomaiset mukaan lukien, tutkimus- ja teknologiainfrastruktuurin edustajille sekä muille asiaan liittyville sidosryhmille.


